Liikuntaseuratapaaminen 12.6.2018 Kiteen kaupungintalolla

3.6.2018

Alkukesän liikuntaseuratapaaminen järjestetään tiistaina 12.6.2018 klo 18.00 Kiteen kaupungintalon valtuustosalissa. Pääaiheena liikuntasalivuorot ja liikuntaseurojen yhteistyö. Toivottavasti jokaisesta seurasta/jaostosta pääsisi ainakin joku henkilö paikalle.

Kevään aikana on mukavasti tietyillä urheiluseuroilla käynnistynyt pientä yhteistyötä siten, että yhteisharjoituksia ja/tai seuran junioriurheilijoita on ollut toisten lajien harrastuksissa. Myös hienosti pitkän tauon jälkeen yleisurheilukoulu käynnistyy Kiteen Urheilijoiden voimin kesäksi.

 

Tiistain 12.6.2018 liikuntaseuratapaamisessa on tarkoitus pääpiirteittäin katsoa vuorojakoa ja periaatteita siten, että samojen ikäryhmien harjoitteita ei kovinkaan paljon olisi samaan aikaan, jotta lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus harrastaa mahdollisimman montaa eri lajia.


Lisäksi toivoisimme jo etukäteen seurojen kartoittavan seuransa sisällä, löytyykö kiinnostusta ja osaamista osallistua Kiteen ns. valmentaja/ohjaajapankkiin. Tarkoituksena olisi jakaa tietotaitoa ja valmennusosaamista eri seurojen ja lajien välillä. Mielellään kuulemme myös millaista osaamista olisi seuroilla ja seurojen valmentajilla ja ohjaajilla tarjolla tällaiseen toimintaan. Kiinnostuksia henkilöiden osalta ja heidän osaamisalueita voi etukäteen jo minulle informoida. Asiasta on tarkoitus keskustella lisää 12.6 tapaamisessa.